Vaatekaapilla: Lauri Ahtinen

Taiteilija Lauri Ahtiselle tyyli on ollut lapsesta saakka tapa erottua ja ilmaista itseään. Hänelle pahin tyylipainajainen olisi se, ettei mikään muuttuisi.

Teksti: Laura Juntunen
Kuvat: Päivi Mäkelä

Kun istuudumme tekemään haastattelua Oulujoen varressa sijaitsevan kerrostalon pihaan, sarjakuva- ja kuvataiteilija, kulttuurialan moniosaaja ja opettaja Lauri Ahtinen on pukeutunut hyvin leikattuihin mustiin farkkuihin ja t-paitaan.

Tämä asu, Vimman Rauha-paita ja mustat pillifarkut, on yksi Laurin luottoasuista, johon hän pukeutuu vuodenajasta riippumatta. Talvella päälle lisätään vain villapaita ja takki, ja asulla pärjää tilanteessa kuin tilanteessa. Lisäksi Laurilla on lähes aina päässään pipo tai lippis.

Hän on pukeutunut tällä tavalla jo pitkään. Oikeastaan ainut asia, mikä on muuttunut parin vuoden sisällä on se, että nykyisin Lauri pyrkii ostamaan yli 20 euron t-paitoja.

– Vaikka seuraan muotia ja haluaisin koko ajan ostaa jotakin uutta, huomaan kuitenkin ostavani mustia, hyvin istuvia vaatteita. T-paitoja, yhdet pillifarkut, yhdet vähän löysemmät farkut, yhdet jotkut värikkäät ja vähän höpsöt housut, ja siinäpä se käytännössä on. Pärjäisin kolmilla farkuilla ja ihan muutamilla t-paidoilla, Lauri kertoo.

Vielä kymmenen vuotta sitten Laurilla oli kaapissaan yli 30 paria lenkkareita. Nykyään hän yrittää ostamisen sijaan lähinnä katsella uusia malleja. Kolmet arkilenkkarit riittävät aivan hyvin.

– Lapsilla on niin paljon vaatteita ja tavaraa, koska he tarvitsevat niitä, joten olen pyrkinyt siihen, että oma vaatekaappini mahtuisi yhteen suureen lätkäkassiin, Lauri kertoo.

previous arrow
next arrow
Slider

Vaihtelua puolison vaatekaapista

Ei nyt kuitenkaan tehdä äkkinäisiä johtopäätöksiä. Lauri ei todellakaan kulje aina vain mustissa.

Hänestä on hauskaa pukeutua ”vähän höpsösti” festareille tai muihin riehakkaampiin tapahtumiin, ja näyttävät vaatteet toimivat mielialan nostattajina myös arjen keskellä. Sellaisia hetkiä varten kaapissa roikkuu kuviollisia silkkipaitoja ja mekkoja omilla kuoseilla varustettuna.

Lauri oli tulla ikuistetuksi Ouluuksiin ensimmäisen kerran jo kesällä 2017, kun Päivi näki hänet Hailuodon pimenevässä yössä hopeisissa housuissa. Lauri muistaa myös tuon Bättre Folk -asun. Hän oli lainannut housut nykyisen kihlattunsa vaatekaapista. Juuri Essi on Laurille inspiraation lähde, jonka vaatekaapilla taiteilija vierailee mielellään.

– Eri sukupuolta olevan puolison kaapista löytyy mukavasti variaatiota omaan pukeutumiseen, hän kertoo.

Lauri ei halua kangistua tyylissään ahtaisiin sukupuolirooleihin. Hän haluaa omalla esimerkillään näyttää lapsilleen, ettei heidänkään tarvitse pukeutua aina samalla tavalla tai vaatteisiin, jotka on perinteisesti ajateltu jollekin sukupuolelle sopivaksi. Pukeutuminen saa olla luovaa leikkiä.

– Omille lapsille on kiva näyttää, että voi pukeutua vähän hassusti, eikä tarvitse aina olla ne samat ”miehen vaatteet” päällä. Joskus kun lapset tulevat luokseni, minulla voi olla esimerkiksi joku Essin kotimekko päällä, Lauri kertoo.

Lauri kertoo omistavansa muutamia värikkäitä paitoja. Yleensä paita kuitenkin vaihtuu mustaan, ennen kuin hän poistuu kotoa. Uusi Vimman kauluspaita on mieluinen sen leikkisän leikkauksen vuoksi.

– Olisi ihana ostaa kaikkia ihania brändejä ja merkkejä, mutta sitten taas huomaa ottavansa sen perusjutun, Lauri kertoo.

Tapa erottua

Lauri on pikkukaupungin kasvatti. Hän syntyi ja vietti nuoruutensa Raahessa, noin 80 kilometriä Oulusta etelään. Laurin nuoruudessa Raahen vaatekaupat saattoi laskea yhden käden sormilla, ja liikkeet oli ripoteltu käytännössä yhden kadun varrelle.

Lauri on kuitenkin ollut kiinnostunut muodista ja pukeutumisesta niin kauan kuin muistaa. Hän oli noin kahdeksanvuotias, kun alkoi haluta tietynlaisia vaatteita ja kinuta vanhemmiltaan korvakoruja. Kuudennella luokalla Lauri opetteli muokkaamaan äidin ostamia vaatteita värjäämällä ja ompelemalla.

– Muistan, kun yhtäkkiä huomasin, että kaupassa on vaalennusnappeja, jotka pystyi heittämään pesukoneeseen ja ne poistivat värin vaatteista. Sen jälkeen vaatteen saattoi värjätä millä tahansa sävyllä. Vallantunne oli uskomaton!

Samoihin aikoihin Lauri ymmärsi myös hiusten värjäämisen voiman, ja yläasteen alkaessa hän sai vihdoin luvan tarttua väripurkkiin.

– Ensimmäisenä koulupäivänä seiskalla olin tosi cool. Minulla oli itsevärjätyt Psycho Cowboy -merkkiset hopparihousut, keltainen todella suuri printtikuvioitu t-paita ja kirkkaan oranssiksi värjätty keskijakaus, kuten Sairaan Kaunis Maailma -elokuvan Ippellä. Muistan, kun ajattelin, että olen niin tyylikäs.

Paitsi että pukeutuminen tarjosi mahdollisuuden erottua muiden kaupungin nuorten joukosta, se oli myös tapa ilmentää omaa ajatusmaailmaa ja kaveriporukkaa. Yläasteella ja lukiossa Lauri kuunteli amerikkalaista rap-musiikkia, kulki jengihuivi päässään ja oli mukana, kun hopparit ottivat yhteen skinien kanssa.

Vaikka vaatteet ovat yhä Laurille tärkeä itseilmaisun keino, sittemmin tarve erottua radikaalisti muista tai olla päitä kääntävän tyylikäs on vähentynyt.

– Kun nykyään näen kadulla rohkeasti pukeutuvan ja tyylikkään nuoren, saatan ajatella, että onpa siisti tyyppi. Hetken tuntuu, että pitäisikö itsekin, mutta ei. Ehkä minun ei tarvitse enää yrittää olla ihan niin tyylikäs, Lauri miettii.

Kuuntele, kun Lauri muistelee nuoruuden pukeutumistaan:

Lapset inspiroivat

Vuosien varrella Lauri on ansioitunut taiteilijana monella eri saralla: hän on esimerkiksi julkaissut lastenkirjan, useita sarjakuvaromaaneja ja pyörittänyt taidegalleriaa. Uusin maalausnäyttely helsinkiläisessä galleriassa siirtyi koronan vuoksi marraskuulle.

Printtisuunnittelijana Lauri on suunnitellut kotimaiselle Vimmalle viisi eri kuosia, ja oululaiselle Iljana-merkille tehtyä leijonaprinttiä nähtiin esimerkiksi Madventuresin uusimmalla tuotantokaudella Tunnan päällä jaksosta toiseen.

Tähän mennessä Lauri on suunnitellut printtejä pääasiassa lapsille ja naisille. Tulevaisuudessa hän haluaisi päästä vaikuttamaan enemmän vaatteiden malleihin ja leikkauksiin, sekä miettimään mallistoja laajempina kokonaisuuksina. Haaveissa on myös esimerkiksi pienten uniikkien vaatemallistojen tekeminen.

– Jos saisin itse valita työnkuvani ja minulla olisi aikaa, paisuttaisin printti- ja kuviosuunnittelua sekä vaatesuunnittelupuolta huomattavasti enemmän, vaikka se onkin todella kilpailtu ala, Lauri kertoo.

previous arrow
next arrow
Slider

Asulle tapahtuu jo paljon riippuen siitä, valitseeko Lauri aamulla päälleen löysät farkut, pillifarkut vaiko revityt farkut.

– Siinä on jo niin paljon variaatioita, etten oikeastaan edes kestä enempää, Lauri naurahtaa.

Tyyli saa elää

Lauri uskoo, että hän tulee aina olemaan kiinnostunut tyylistä ja pukeutumisesta, sillä ne ovat olleet niin olennainen osa häntä lapsesta lähtien, ja nyt myös osa hänen työtään.

Tulevaisuuden tyylin suhteen hänellä on kuitenkin vielä vaihtoehtoisia skenaariota. Toisaalta Lauri näkee itsensä pillifarkkuihin pukeutuvana viisikymppisenä, toisaalta charmantisti harmaantuneena ja brittiläiseen herrasmiestyyliin pukeutuvana Oulun George Clooneyna. Hän nauraa, että aika näyttää kummin käy.

Vaikka pukeutumisessa on ollut erilaisia kausia, Laurilla on aina ollut oma juttunsa. Hän toivoo, että tyyli elää jatkossakin, edes pienten yksityiskohtien kautta. Hänelle tyylipainajainen olisi ostella vuosikymmenestä toiseen aina vain samoja housuja ja paitoja, vaikka ne hädin tuskin mahtuisivat päälle.

– Ei saisi jämähtää. Olen jo aika pitkään pukeutunut melkein samalla tavalla. Jossain Samuli Putron biisissä lauletaan, että ”pyörit tuolla pillifarkuissas ja olet kuuskyt”, niin tiedätkö, en haluaisi olla sekään tyyppi, joka on näyttänyt aina samalta, Lauri naurahtaa.

Voit seurata Lauria Instagramissa @lauriahtinen.

Jaa somessa

Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Kommentoi

Close Menu