Hannele

Perjantai 24.7.2020, Mannerheimin puisto

”Minulla on jalassa aivan mahdottoman ihanat Marimekon housut, jotka pysyy hyvin kuosissa. Sitten minulla on toistakymmentä vuotta vanha hiaton paita ja tämän neulepaidan olen ostanut Raahesta. Näin tämän siellä näyteikkunassa ja tiesin heti, että tämä on minun. Jalassa minulla on sandaalit Clicksin alennusmyynneistä. Tykkään käyttää paljon huiveja. Nämä korvakorut olen hankkinut Tansaniasta. Olin työmatkalla Etelä-Koreassa ja ostin nämä aurinkolasit sieltä. Minulle on tehty näihin linssit vahvuuksilla täällä Oulussa Optiholmissa. Myös silmälasini olen ostanut Optiholmista. Tämä on sieltä täältä kerätty asukokonaisuus.”

”Katson aina aamulla peilin edessä, mitä laitan päälle. Pidän hirveän tärkeänä sitä, että itsellä on asussa hyvä olla. Minun tyyli on rento, mutta tyylikäs. Suosin mekkoja. Minulla on Marimekon mekkoja, joita pidän päällä kesällä ja luennoidessa. Edustan niissä suomalaisuutta.”

”Lapsuudessa äiti puki meidät kaksi tytärtään kauniisti. Meillä oli ompelija, joka ompeli meille vaatteita. Olen saanut esteettisen ja muotitietoisen tytön kasvatuksen. Minulla oli jo kouluaikoina yksilöllinen ja hieman erilainen tyyli kuin muilla. Halusin aina poiketa. Nyt vanhemmiten olen alkanut suosimaan erilaisia värejä kuin nuorempana. Nyt yhdistelen paljon mustaa ja valkoista. Käytin myös nuorena paljon Marimekon mekkoja. Lukioaikoina käytin mekkojen lisäksi pitkiä housuja, kauniita villaneuleita ja huiveja. Olen aina pitänyt vaatteiden laatua hyvin tärkeänä asiana.”

Jaa somessa

Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp